Mikään ei ole enää niin kun ennen.

Kertoivat, että synkimmänkin tunnelin päässä on valoa, mutta 

vain välähdyksiä löydän jotka katoavat kun kerran silmiäni räpäytän. Usko tunnelin päättymiseen horjuu päivä päivältä enemmän. Kierränkö kehää vai olenko vain kääntynyt väärään suuntaan? 

Oon taas ihan hukassa itteni kanssa. Mikään ei tunnu onnistuvan eikä mikään jaksa enää kiinnostaakkaan. Kaikki romahtaaa kuitenki taas vaikka kuinka yrittäisin pitää edes pienen tikun pystyssä, hajoaa pilvilinnat tuulessa. Kaikki vaan muuttuu paskempaan suuntaan ja kaikki menettää hermonsa muhun taas. 

'Sun pitäis puhua asioista, se yleensä auttaa' -Ihminen jonka asiat ei kuulu muille eikä puhu koskaan.

Musta on tullu ihan kamala, en itekään kestäs tällasta ihmistä joten en voi kitistä. Mikä teki musta näin haavottuvan, heikon ja tunteensa näyttävän draama kuningattaren? En mä oo sellanen. Oon vuosia ollu kova ku kivi eikä mua saanu loukattua ainakaan niin pahasti, että oisin koskaan sitä kellekään näyttäny. Draamailen vaan ihmisten takia joista oikeesti välitän ja liikaa. En vieläkään jaksa kiinnostua turhien ihmisten mielipiteistä tai tekemisistä, mutta kiinnostun liikaakin mulle tärkeiden ihmisten sanoista ja tekemisistä ja tekemättömyyksistä. Jos oon vihanen jollekki, oon vihanen ainakin puolelle maailmaa ja kaikki on myös niiden syytä ehdottomasti.

Suljen oven nenäsi edestä ja kadun sitä samalla sekunnilla kun lukko naksahtaa kiinni, miksi olin taas niin paska. Mutta ylpeyteni rippeet estävät minua palaamasta takaisin. Ehkä sinua ei oikeasti edes kiinnostakkaan.

Mun itsetunto putoo taas nolliin, mutta ei se vielä mitään, en oo koskaan itestäni pitänykkää. Mut mul ei oo enää paljoo ollenkaa itsevarmuutta jäljellä. Musta tuntuu ettei ketään kiinnosta mun asiat paskan vertaa.

'Ihan paska juttu, kato ny, kukaa ei ees kuunnellu sua' Kitti, et kerroit, itsehän en tätä huomannut.

Mulla on pienen ikuisuuden ollu se limalöntti vieres jonka kaa on hirrrrmusesti ja on kaikkialla sen kaa ja aluks seki on aina nii kivaa. Sit tajuun joka kerta  et kaikki pitää paljon enemmän siitä toisesta, mä oon vaan ihan jees lisuke sen mukana. Olin paljon itsevarmempi sillon ku mulla ei ollu ketään tiettyä yhtä aina mukana. En saanu kuulla joka kerta ku oon jossain yksin sitä et 'missä se toine on, mitä sille kuuluu, miks se ei oo tääl kans, ois ollu kivaa jos seki ois tullu jnejnejne' Mulle kuuluu ihan hyvää, kiitos kysymästä. Haluisin olla taas vaan ja ainoostaan minä, en se toinen ja minä. 

~Metsänpeikko