Kertoivat, että synkimmänkin tunnelin päässä on valoa, mutta
vain välähdyksiä löydän jotka katoavat kun kerran silmiäni räpäytän. Usko tunnelin päättymiseen horjuu päivä päivältä enemmän. Kierränkö kehää vai olenko vain kääntynyt väärään suuntaan?
Oon taas ihan hukassa itteni kanssa. Mikään ei tunnu onnistuvan eikä mikään jaksa enää kiinnostaakkaan. Kaikki romahtaaa kuitenki taas vaikka kuinka yrittäisin pitää edes pienen tikun pystyssä, hajoaa pilvilinnat tuulessa. Kaikki vaan muuttuu paskempaan suuntaan ja kaikki menettää hermonsa muhun taas.
'Sun pitäis puhua asioista, se yleensä auttaa' -Ihminen jonka asiat ei kuulu muille eikä puhu koskaan.
Musta on tullu ihan kamala, en itekään kestäs tällasta ihmistä joten en voi kitistä. Mikä teki musta näin haavottuvan, heikon ja tunteensa näyttävän draama kuningattaren? En mä oo sellanen. Oon vuosia ollu kova ku kivi eikä mua saanu loukattua ainakaan niin pahasti, että oisin koskaan sitä kellekään näyttäny. Draamailen vaan ihmisten takia joista oikeesti välitän ja liikaa. En vieläkään jaksa kiinnostua turhien ihmisten mielipiteistä tai tekemisistä, mutta kiinnostun liikaakin mulle tärkeiden ihmisten sanoista ja tekemisistä ja tekemättömyyksistä. Jos oon vihanen jollekki, oon vihanen ainakin puolelle maailmaa ja kaikki on myös niiden syytä ehdottomasti.
Suljen oven nenäsi edestä ja kadun sitä samalla sekunnilla kun lukko naksahtaa kiinni, miksi olin taas niin paska. Mutta ylpeyteni rippeet estävät minua palaamasta takaisin. Ehkä sinua ei oikeasti edes kiinnostakkaan.
Mun itsetunto putoo taas nolliin, mutta ei se vielä mitään, en oo koskaan itestäni pitänykkää. Mut mul ei oo enää paljoo ollenkaa itsevarmuutta jäljellä. Musta tuntuu ettei ketään kiinnosta mun asiat paskan vertaa.
'Ihan paska juttu, kato ny, kukaa ei ees kuunnellu sua' Kitti, et kerroit, itsehän en tätä huomannut.
Mulla on pienen ikuisuuden ollu se limalöntti vieres jonka kaa on hirrrrmusesti ja on kaikkialla sen kaa ja aluks seki on aina nii kivaa. Sit tajuun joka kerta et kaikki pitää paljon enemmän siitä toisesta, mä oon vaan ihan jees lisuke sen mukana. Olin paljon itsevarmempi sillon ku mulla ei ollu ketään tiettyä yhtä aina mukana. En saanu kuulla joka kerta ku oon jossain yksin sitä et 'missä se toine on, mitä sille kuuluu, miks se ei oo tääl kans, ois ollu kivaa jos seki ois tullu jnejnejne' Mulle kuuluu ihan hyvää, kiitos kysymästä. Haluisin olla taas vaan ja ainoostaan minä, en se toinen ja minä.
~Metsänpeikko











♡ I'm still here
VastaaPoista♥ hei meiän pitäis nähä joskus lähiaikoina! (:
PoistaNo kyllä ♡
Poistamörr olet tärkeä pieni! <3
VastaaPoistaRAKKAIN TERVEISIN Pinkkipäinen takkutukka ;3
Ahaa, lukemastani päätellen hommat menee aika hanurilleen. Mutta näin itse samanlaisia tunteita kokien voin sanoa että aina löytyy joku joka kuuntelee, enemmän tai vähemmän ja kyllä tämä kuulostaa siltä samalta tyhjänpäiväseltä lohdutukselta mitä kaikki kailottaa. Jos ei löydy ketään joka kuuntelee niin puhu itseksesi, tarpeeksi kauan kun murheitansa käy läpi niistä ei vaan jaksa enää välittää. Sen perusteella mitä olen sun kirjotuksia lukenut, niin varmasti löytyy kaveripiiristä, joko läheltä tai kaukaa ainakin yksi ihminen joka jaksaa välittää tavalla tai toisella. Kaikesta huolimatta tsemppiä ! kyl se siitä ajan kanssa (:
VastaaPoistaTsemppii hei takkutytsy! Hymy pyllyyn ja kyl se siit lähtee taas :)))))
VastaaPoistaootsä joku 13v ::D::DD "kukaa ei välitä just mun jutuist eikä kukaa rakasta" joo oot vitu erityine ja uniikki ja söpö ja random ja kaikkee ::D:D::D uliuli jäätävii teiniongelmii vittu sul on vaikeet
VastaaPoistat. jos on epäselvää ni vittu oot vammane
Jos vaikka ens kerran pätisit jollekin jonka elämästä tiedät jotain. Olisin mielummin vakavasti kehitysvammainen ku ihminen jonka elämä on noin perseestä et pitää puuttuu toisten asioihin joista ei ees tiedä paskaakaa :)
PoistaOivoi, en ole 13. Olisinki vielä nii pieni. Ja paskaltaha se tuntuu jos kukaan kavereista ei kuuntele vaikka sulla ois asiaa, olit sitte 13 tai 30. Ja mua rakastetaan kyllä, en oo siitä kitissy koska tiedän et aina vähintään joku rakastaa mua, olin kuinka paska tahansa. Miks mun pitäis olla erityinen tai söpö tai jotain, et saisin huomiota? Eikö perus ruma ansaitse sun maailmassa sitä et joku kuuntelee ja rakastaa? Vittu on kova sana ja vammanen hyvä haukkumiseen. Oletko itsekään kovin montaa kuukautta yli 13?
PoistaTule uudestaan kertomaan jos on kitistävää mun elämästä mut opettele käyttäytymään ensin kiitos :)